-Mitä eroa on hauella?
-Se on usein vihreä, mutta joskus ruskea
Vietimme viime viikonlopun mökillä Mäntyharjulla. Meidän oli lauantaina tarkoitus lähteä hyvin perinteiselle mato-ongelle, mutta suunnitelma kilpistyi siihen, ettemme löytäneet madon matoa. Niitä ei ollut kasvimaalla eikä vakimatopaikalla, josta niitä koitettiin kaivella ja huhuilla esiin. Liekö aavistivat kohtalonsa ja kaivautuivat maan syvyyksiin.
Madottomuus vesitti alkuperäisen suunnitelman, mutta emme kuitenkaan luopuneet kalareissusta. Kalamies oli katsellut valmiiksi sopivia onkipaikkoja lähiseudulta, ja halusimme lähteä niitä tarkistelemaan kaikesta huolimatta. Hylkäsimme siis onkivavat (minulle oli varta vasten ostettu Tokmannista oma vapa hintaan 4,95 – onkiminen ei ole välineurheilua) ja otimme sen sijaan mukaan virvelin. Minulla ei ole vuosilupaa kalastukseen, joten pysyttelin kameran takana. Ihan hyvä niin, koska aiotut kalapaikat eivät paljastuneet kovin erinomaisiksi.
Ensimmäinen paikka oli pieni joki, jonka yli mökkitie kulkee. Tämä osoittautui kiinnostavaksi kohteeksi, koska joen ylitti sillä kohdalla hieno vanha kivisilta ihan uuden autotiesillan vieressä.
Itse joki osoittautui hädin tuskin puoli metriä syväksi lutakoksi, jonka rantamilla haisi voimakkaasti haukimaiselta ts. mudalta ja maatuvilta kasveilta. Emme kuitenkaan siitä vielä lannistuneet, vaan kalamies alkoi heitellä kaislikkoon. Pian koimmekin jännityksen hetkiä, kun huomasimme, että jotain kuparinhohtoista hyökkäsi uistimen perään.
Kalastusta oli kiinnostavaa seurata, koska vesi oli niin matalaa ja kirkasta, että pinnan alla liikkuvan kalan saattoi nähdä rannalta. En kuitenkaan saanut tunnistettua kalaa. Sen tapa syöksyä uistimen perään vaikutti hauen elkeiltä, mutta kuparinvälke hämäsi.
Pari heittoa myöhemmin kuitenkin paljastui, että haukihan se tosiaan oli. Tyystin eri värinen kuin mitä olen aiemmin nähnyt, mutta toisaalta harvemmin kyseisenlaisissa vesissä kalastankaan. (syystäkin)
Kävimme vielä katsastamassa sillan toisen puolen. Siellä oli pari tärppiä, mutta niissäkin oli asialla todennäköisesti hauki, edellistä hiukan isompia tosin. Jätimme hauet rauhaan, koska niitä ei varsinaisesti edes haluttu saaliiksi, ja alkoi vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisessä vesistössä ketään muuta uistimesta kiinnostunutta elelisikään.
Paikalla oli ilmeisesti vanha majavan pato, koska rannalla oli metsuroituja puita ja vedessä näkyi jonkinlainen luhistunut rakennelma. Hassua miten lähellä autotietä majava voi asustella. En ole itse koskaan nähnyt majavaa luonnossa, mutta toivoisinpa joskus sellaisen vielä näkeväni.
Kävimme seuraavaksi katsastamassa lähistöllä olevaa Ruotimonkoskea. Se olikin kiinnostava paikka, mutta käytännössä pihapiirissä, joten emme viitsineet jäädä siihen kokeilemaan kalaonnea. Kosken kupeella oli hieno vanha mylly, jota ihastelimme.
Jatkoimme paikalliskierrosta vielä Kuomiokoskelle. Tässä vaiheessa kalahaaveista oli jo luovuttu, mutta Lauri halusi näyttää paikan, jossa on pikkupoikana usein käynyt kalastamassa kirjolohta.
Mielikuvissani Kuomiokoski oli villisti kuohuva raivokas virta, joten täytyy tunnustaa, että perillä odottava väsähtänyt joki oli hienoinen pettymys. Oikeastaan kyseessä onkin joki eikä koski. Kuomiokoski on paikalla olevan kylän ja kenkätehtaan nimi.
Lopulta kuitenkin kiinnostuin etsimään kirjolohia ja opittuani niitä veden alta löytämään niiden puuhia seuraillessa vierähtikin hyvä tovi. Yksi kirjolohi innostui oikein pontevasti hypähtelemäänkin ja arvelin sen saalistavan veden yllä lenteleviä hyönteisiä, mutta kuulemma sellainen oletus on ehkä kirjolohen saalistuskykyjen ja lentotaitojen yliarvioimista. Joka tapauksessa tuo nälkäinen yksilö varmaan nappaa perhoonkin hyvin mielellään.
Kuomiojoen kalastuslupa viideksi tunniksi maksaa 12 euroa ja sisältää yhden lohikalan.
Lisätietoa löytyy täältä: http://www.kuomiojoki.com/
