Saimme varaslähdön joulupöydän ääreen, kun teimme Huldan Kalalle pikku kuvakoosteen joululohista ja saimme sitä varten kaloja kattausta varten. Tarjolla tällä ennenaikaisella jouluateriallamme oli kylmä- ja lämminsavulohta sekä chililoimua. Tein savukaloista nopeita pikku suupaloja ja ajattelin jakaa niiden ohjeet tänne meidän blogin puolelle, siltä varalta että joku etsii oikein helppoja tarjottavia joulupöytään tai vaikka joulupäivän välipalaksi.
Toivottavasti mahdollisimman moni joulustressistä kierroksia keräävä kotikokki oikoo mahdollisuuksien mukaan ja säästää voimavaroja sen sijaan syömiseen! Todistetusti tällaiset ihan yksinkertaisetkin makupalat vievät kielen mennessään eivätkä tosiaankaan vaadi suuria ponnisteluja keittiön puolella. (Ruokapöydässä ehkä sitäkin enemmän, mutta siinä vaiheessa vyötä väljemmälle vaan 🙂
Tein ensimmäistä kertaa savulohimoussea. Teemme useinkin savulohitahnaa, johon löytyykin monituisia ohjeita ympäri blogia. Mietin mielessäni mikä oikeastaan erottaa savulohitahnan ja savulohimoussen toisistaan, ja päädyin tähän vastaukseen: mousseen tulee kuohukermaa! Kermavaahto tuokin mukanaan oikein juhlavan säväyksen ja mousse-nimi saa tahnan kuulostamaan asiaankuuluvan fiiniltä vuoden suurinta ruokajuhlaa varten. Mielestäni maukkaasta savulohesta tehty mousse ei juuri kaipaa maustamista, mutta voihan siihen halutessaan lisätä myös vaikkapa tilliä tai ruohosipulia.
Päärynä ja kylmäsavulohi ovat taivaallinen yhdistelmä ja niistä tehty salaatti on hiukan raikkaampi annos tuhdin kermaisen moussen vastapainoksi. Jos lohi-päärynäsalaatin jatkaa kokonaiseksi ateriaksi, siihen voi lisätä esimerkiksi juustokuutioita. Joulupöydässä se ei kaipaa muuta kuin raikkaita kasviksia kaverikseen.
Tässä vielä ohjeet näihin yksinkertaisiin mutta ah niin maistuviin herkkuihin! Niiden myötä toivotamme oikein leppoisaa, mukavaa, rauhallista, ihanaa, maukasta – ja toivottavasti myös valkoista joulua!
Juhlava mutta sangen helppo savulohimousse lämminsavulohesta
- n. 175-200g lämminsavulohta
- 1 dl kuohukermaa
- 1/2 prk ranskankermaa
- 1/3 tl sokeria
- muutama pyöräytys valkopippuria myllystä
- 1/4 sitruunan mehu
Vatkaa kerma vaahdoksi. Hienonna lohi haarukalla ja tarkista ettei siihen ole jäänyt ruotoja. Sekoita kaikki ainekset. Varovasti sokerin kanssa – sitä tarvitsee vain ripauksen. Moussen kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti, jopa yön yli – se muuttuu entistä kuohkeammaksi. Tarkista vielä maku ennen tarjolle laittamista.
Leipäset kylmäsavulohesta
- käytä loppu ranskankerma saaristolaisleipäpalojen voiteluun
- asenna päälle kylmäsavulohisiivu
Kylmäsavulohi – päärynäsalaatti
- 150g kylmäsavulohta
- kypsä ja mehevä päärynä
Pilko päärynä ohuen ohuiksi siivuiksi ja tee sama kalalle, ellei se ole valmiiksi siivuina. Asettele lomittain. Tarjoile esim. salaattipediltä.
Tuolla ohjeella tein täsmällisesti, ei ajanut asiaansa… en tee toista kertaa, menee hyvät raaka-aineet hukkaan. 🙁
Siis kyseessä lämminsavulohimousse…