• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Kalablogi

Kalablogi

Tätä blogia kirjoittaa kaksi kalaruoan ystävää omaksi ilokseen ja ehkä muidenkin huvitukseksi. Usein aiheena on ruoka ja syöminen, mutta sekaan mahtuu muitakin kalajuttuja.

Blogin ruokaosiossa keskitymme erityisesti kotimaiseen kalaan, niin merestä, sisävesistä kuin kalatiskiltä saalistettuun. Suosikkiaiheemme on ns. roskakala, kotimaiset ruokakalat, joiden arvostus on matalalla. Välillä ruokapöytään päätyy myös valtamerten eväkkäitä.

Blogissa käytämme monipuolisesti eri kaloja, kehittelemme uusia reseptejä ja kokeilemme muiden herkkuja. Kikkailua meillä harrastetaan vähemmän ja painopiste on yksinkertaisessa arkiruuassa. Kirjoittelemme reseptejä ja juttuja itsellemme muistiin ja siinä sivussa toivomme, että jutuista ehkä irtoaa innostusta ja ideoita muillekin.

Meillä on yleensä tapana tehdä ruokaa mutu-tuntumalla, joten kaikista ruuista ei ole tarkkoja reseptejä. Kaikki kokeilut eivät (ehkä juuri siksi) aina onnistu niin hyvin kuin toivomme, mutta dokumentoimme myös niitä huonommin onnistuneita ja pyrimme kehittelemään ideoita eteenpäin.

Yhteistyö ja juttuideat

Meille voi mielellään ehdottaa postausaiheita, jotka liittyvät kaloihin tai kalastukseen. Olemme kiinnostuneita uusista kalatuotteista ja tuotekehityksestä.

Haluatko mainostaa blogissa? Katso mediakortti

Olisi mukavaa, jos jättäisit käynnistäsi merkinnän blogin kommenttiosioon!

Sähköpostitse meidät tavoittaa osoitteessa
posti ät kalablogi.fi

 

 

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Grillattu kuha (mikä voisi mennä pieleen?) Grillattu kuha (mikä voisi mennä pieleen?)
  • Grillatut ahvenfileet foliossa Grillatut ahvenfileet foliossa

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.