Vierailimme taas tammi-helmikuun vaihteessa Mäntyharjun Kallavedellä. Taas kerran minulla oli vain yksi asia mielessä, mateet nimittäin. Laitoin verkot tuttuun paikkaan syvälle rinteeseen ja kaksi katiskaa läheiselle luodolle. Mitään käsitystä minulla ei ole mahdollisesta kutupaikasta, mutta tuo luodon lähistö vaikuttaa potentiaaliselta paikalta.
Muistelen nähneeni useampana talvena joskus kymmenisen vuotta sitten katiska-/rysäpaikan parin kilometrin päästä mökiltä. Arvelen sen olleen madetta varten, ja olisi hauska kokeilla pyytöä sielläkin, mutta pyydyslupamme eivät yletä sinne asti.
Ainahan voi kuitenkin harrastaa pilkintää. Mateen pilkintä ei ole koskaan ollut minulla hallussa, ja vaikka olen sitä merellä ja järvellä harrastellutkin, en ole saalista koskaan saanut.
En tälläkään kertaa. Pyydystä ei tällä kertaa paikalla ollut, joten kehtasin mennä porailemaan reikiä alueelle. Alueella oli todella matalaa, vain noin metrin verran. Kuuliaisesti jaksoin pilkkiä korkeintaan tunnin verran syöttipilkilläni, mutta usko ja tätä myöten kiinnostus haihtuivat melko nopeasti. Mitä minä olen oikein tekemässä?
Verkoista sain sentään muutaman mateen ja yllätyshauen yli kymmenen metrin syvyydestä ja katiskastakin kilon painoisen mätimateen. Ehkäpä tämänkin luodon kupeessa saattaisi esiintyä sydäntalvista lemmiskelyä, mutta vielä taitaa olla liian aikaista. Mene ja tiedä. Tältä talvelta se jää kuitenkin kokeilematta, koska seuraava reissumme ei ole hetkeen näköpiirissä. Parempi niin: saavat mateetkin kuturauhan minun sairaalloiselta saalistusvietiltä.