Parin viime vuoden aikana tekemieni havaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että talvikalastusta voi harrastaa kahdenlaisessa säässä.
Vaihtoehto yksi: Nollakeli, räntäsadetta vaakatasossa, vettä jään päällä vähintään 10 senttiä, luihin ja ytimiin tunkeva viima. Tällainen sää sopii erinomaisesti pilkkimiseen. Pilkkivarusteita kannattaa pitää silmällä, koska navakaksi yltynyt tuuli saattaa helposti viedä ne mukanaan. Pilkkikaveria kannattaa pitää silmällä, sillä heikentynyt jää saattaa yllättäen pettää jalkojen alla.
Vaihtoehto kaksi: Pakkasta on vähintään -20c, on niin pirun kylmä, että avanto jäätyy umpeen nopeammin kuin sitä ehtii kauhoa auki. Kamera hyytyy kahden kuvan jälkeen, mutta se ei kyllä oikeastaan edes haittaa, koska siinä vaiheessa sormetkin ovat jo ehtineet jäätyä tunnottomiksi ja kuvaaminen on joka tapauksessa mahdotonta. Tällainen sää sopii erinomaisesti madekoukkujen virittelyyn.
Joululomaa vietettiin Ristiinan suunnalla talvisissa maisemissa. Tammikuun ensimmäisinä päivinä pakkanen paukutteli pariakymppiä, joten mateita etsimään siis!
Kaikkiin mahdollisiin toppatamineisiin pukeuduttuamme pakkasimme ahkion ja lähdimme Kallaveden jäälle rämpimään. Tällä kertaa kahlattiin siis lumessa eikä suinkaan vedessä, mikä oli mielestäni oivallinen seikka. Jään kantavuudestakaan en tällä kertaa kehdannut olla huolissani, vaikka yleensä jäällä liikkuesani vainoharhaisena kuuntelen räksettä ja poksetta varmana siitä, että jalkojen juureen avautuu hetkenä minä hyvänsä ammottava railo.
Kalamies valikoi huolellisesti paikat avannoille ja sitten vaan kairaamaan. Silmissä välkkyi tietysti jo monikiloiset mateenmötköt kun syötiksikin oli varattu suorastaan ensiluokkaista tavaraa: pakastesilakkaa.
Noinkohan ei ole sittenkään silakan maku mateiden mieleen, muutaman päivän aikana kun ei koukuista noussut ketään. Paria syöttikalaa oli kyllä käyty hiukan maistamassa ja yksi oli koukusta kadonnutkin, mutta mitään valtaisaa liikehdintää syöttimme eivät selvästikään ympärilleen aiheuttaneet.
Sääliksi kävi pyyntimestaria, mutta pakko myöntää, että tavallaan olen myös iloinen joka kerta kun saalista ei tulekaan. Niin ne kalat kuitenkin osoittavat olevansa ovelampia otuksia kuin typerät koukut ja sen ansiosta saavat jatkaa vetistä elämäänsä vielä ainakin tovin. Ja onhan kalareissu meille ihmisille aina elämys, tulipa saalista eli ei.
Madesoppaa ei siis saatu, mutta sen verran oli vielä jääkaapissa joulun jäljiltä täytettä, että riitti niidenkin syömisessä vielä tekemistä jopa meille ikinälkäisille.
Kuten yhteinen ystävämme taannoin kala-aterian äärellä totesi: made on hienostunut herrojen herkku.
Tällä kertaa selvästi liian hienostunut alentuakseen meidän rahvaiden ruokapöytään. 🙂
Viimeisimmät kommentit