Olimme jo keväällä hankkineet kaupunkiasumiseen soveltuvan sähkösavustimen. Ensimmäiset kokeilut olivat jääneet jollain tavoilla vaisuksi punalihaisten kalojen kanssa, mutta nyt vuorossa oli mieluisin savukalani: muikku. Vieläpä tuore. Perkaus ja runsaasti suolaa ja ohjeen mukainen savustus. Nämä eivät voisi epäonnistua.
Kuinka sitten kävikään? Savumuikut maistuivat kyllä juu – sähköltä tai pikemminkin sähkösavulta. Kuivakoilta, kypsiltä, mutta eivät lähimainkaan odotetulta herkulta. Peijakkaan erikoisia olivat, kyllä niitä nälkäänsä närpsi, mutta mitään suurta herkkua en voi väittää niiden olleen. Tuntui, että savu ei ollut imeytynyt kaloihin kyllin voimakkaasti. Toisaalta pidempiaikainen paahtaminen olisi kuivannut kaloja entisestään.
Mitään lämpötilasäädintä omassa karvalakkimallissa ei ole, joten pitää koittaa keksiä jotain muita ratkaisuja. Helpoimmat vaihtoehdot ovat varmaan savuhakkeen hienontaminen savujauhoksi tai purulevyn vääntäminen niin, että se tulee kiinni vastuksiin. Tässä mallissa purulevy on parin sentin korkeudella vastuksista. Lämmön pitää olla melko korkea ja tämä väistämättä kuumentaa myös kaloja liiaksi. Harjoitukset jatkuvat.
P.S. Jääkaapissa vietetty yö teki muikuille ihmeitä, ja seuraavana päivänä maistellessa ne olivat oikeinkin maukkaita. Eivät toki perinteisesti savustetun veroisia, mutta hyviä silti.
