Särki, tuo vesiemme punasilmäinen hylkiö, jakaa syömähenkilöt kahteen leiriin: Niihin, joiden mielestä särki maistuu kalalta ja niihin, joiden mielestä särki maistuu särjeltä.
Itse olen pystyttänyt telttani leireistä jälkimmäiseen. Särki maistuu särjeltä niin vahvasti, että sille on kala-asteikollani oma lokeronsa. On hyvää kalaa, pahaa kalaa ja sitten on särkeä.
Minulle on valmistettu särkeä lukuisin eri tavoin ja useimpia olen syönyt ihan hyvällä ruokahalulla, mutta särjen maku on kuitenkin ollut aina niin hallitseva, etten ole pystynyt tarkastelemaan makuelämyksiä samalla skaalalla kuin muita kalaruokia. Särki on joko hyvää särjeksi, perussärkeä tai sitten erityisen särjenmakuista särkeä.
Nyt kuitenkin löytyi ruokalaji, joka onnistui nostamaan särjen arvoon arvaamattomaan: vertaiseksi muiden kalojen joukkoon, jopa kala-aateliseksi, rinnalle kuhan ja muiden kuninkaallisten.
Kyseessä oli resepti, jolla valmistimme aiemmin eriskummallista tilapiaa pariinkin otteeseen. Mietin jo rasvaista ja tympeähköä tilapiaa mutustellessani, että tässä mausteliemessä särki voisi saada aivan uusia ulottuvuuksia ja niinpä vain kävi: valkosipulimarinadissa uiskennellut särki oli paitsi erinomaisen maukasta, myös hyvin epäsärkimäistä. Rakenne oli täydellinen ja särjen maku sopi soosiin kuin nenä päähän. Särkifileet ovat niin pieniä, että ne olivat läpikotaisin marinadissa maustuneet. Fileiksi laitettu fisu oli mielestäni reseptiin erinomainen valinta, vaikka alkuperäisessä ohjeessa käytetään kokonaista kalaa.
Tällä ohjeella valmistettuna särjen ominaismaku tuntui kuuluvan tuotteeseen, eikä se noussut häiritsevän hallitsevaksi. Positiivinen kokemus lisää rohkeutta kokeilla jatkossa särkeä muihinkin mausteisiin ruokalajeihin. Runsaasta särjenkäytöstä saattaa kenties myös seurata se, että lopulta särjen makuun tottuu niin perin pohjin, että sekin alkaa maistua kalalta.
Resepti on kirjoitettu ylös täällä >
Kolme tähteä ja jatkoon.
