Aloitamme blogimme pidon vaatimattomasti kolmen kalalajin mätivertailulla. Uuden vuoden alkamisen kunniaksi poimimme pakastimesta kolmen kuninkaallisen eli muikun, mateen ja kiisken mätiä. Mädin nautimme kera blinien, jotka suomalaiseen tapaan olivat pieniä, mutta paksuja. Lisäksi seurana oli pilkottua punasipulia, smetanaa ja suolakurkkua sekä vodkaa. Varsinaisiksi mätiasiantuntijoiksi ei kahden hengen raatiamme voinut hyvällä tahdollakaan kutsua; läsnä olevista mädeistä ainoastaan muikun mäti oli jokseenkin tuttua. Kiisken mätiä oli pari kertaa aiemmin maisteltu, mutta mateen mätiä ei koskaan.
ERÄ 1
Ensimmäinen blini sai keskelle runsaan, punasipulilla höystetyn smetanapaakun, jonka ympärille ehdokkaat jaettiin kolmeen sektoriin. Maistelu alkoi. Vuorotellen pala palalta maistelimme eri mätilaatuja ja koetimme tehdä vertailevaa analyysiä. Ensimmäisen taistelukierroksen jälkeen vastoin odotuksia kiisken mäti joutui alakynteen. Etukäteen jopa ennakkosuosikiksi noussut mäti oli aavistuksen kitkerää, mikä yllätti raadin perusteellisesti. Samoin muikun mäti aiheutti hienoisen pettymyksen. Liekö suuret odotukset aiheuttaneet liian suuria paineita kyseisille mätilaaduille, sillä molemmat ovat maistuneet parhaimmillaan aivan taivaallisen hyvältä. Pahalta eivät toki nytkään, mutta eivät niin erinomaiselta kuin odotus oli.
Ennakkosuosikkien kompuroidessa ensikertalainen mateen mäti sen sijaan loisti. Maku oli erittäin hienostunut ja vastasi parhaimpia mätejä mitä olen syönyt. Ainoastaan lievä ylisuolaus oli täydellisen aterian esteenä. Sama harmittava, mutta hyvin siedettävä lapsus oli kirjoittajalla käynyt myös muiden mätilaatujen kohdalla.
ERÄ 2
Ensimmäisten maisteluarvioiden ja vodkapaukkujen jälkeen siirryimme vapaamuotoiseen ateriointiin. Tämä selvästi vapautti paineita, sillä illan edetessä sekä ruokakuppien ja juomakippojen huvetessa mätilaatujen makuerot tasoittuvat, ja viimeistä bliniä syödessä olisi ollut jo kohtuutonta väittää mateen mätiä ehdottomaksi kuninkaaksi. Niin hyvältä ne kaikki maistuivat.
Tuomaripeliä ja spekulointia
Emme vielä tämän maistelun jälkeen uskalla laittaa näitä järviemme mätikuninkaallisia lopulliseen järjestykseen. Jos mateen mäti ottikin haparoivan otteen valtaistuimesta, mätien pyyntiajankohta selittänee suurimman osan makueroista. Kiisken mäti oli peräisin edelliseltä keväältä, joten vaikka mäti oli tyhjiöpakattu, ei laatu varmastikaan ollut säilynyt parhaimmillaan. Muikun mäti oli loppusyksyltä peräisin eikä sitä ollut vakuumipakattu. Näistä lisäksi erityisesti muikun mäti oli jopa liian kypsää, kookasta ja suussa rouskuvaa. Mateen mäti oli sen sijaan uudenvuoden alla pyydetystä kalasta peräisin, toisin sanottuna tuoretta ja koostumukseltaan erinomaista (kutuun vielä tovi aikaa).
Jälkipyykki
Kokonaisuudessaan ateria ja koko konsepti oli miellyttävä. Suolaa ja eläinrasvaa oli sopivassa suhteessa ja vatsa tuli täyteen. Pari litraa vettä sammutti myös suolan ja ruokajuoman herättäneen orastavan janon. Blinit olivat harvinaisen happamia kun olivat ehtineet käydä tavallista pidemmän tovin, mutta tämä oikeastaan sopi aterian täyteläiseen tunnelmaan.