• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Mökkiruokaa  /  25.6.2015

Viimeinen ilta(pala)

Kirjoitti: Maarit

…eli savuahventa ja wokkia kalakeittoaineksista.

savuahven_ja_porkkana1

savuahven_ja_porkkana_valmistus
Juhannuksen mökkireissun viimeisenä iltana savustettiin tapamme mukaan ahvenia ja tuli tarve raapia kyytipojaksi lisuke jäljellä olevista aineksista. Kalalientä ei tällä reissulla ollut tehty ollenkaan, joten laatikoista löytyikin vielä mukavasti siihen ja muihin tekemättä jääneisiin kalaherkkuihin varattuja aineksia. Käyttelin niitä aika suurpiirteisesti ruokaan, mutta ihan hyvää siitä tuli.

Aineksina oli paljon porkkanaa, lisäksi palsternakkaa ja selleriä pilkottuna laiskasti “tulitikuiksi” = niin ohuiksi suikaleiksi kuin kokki tänään jaksoi. Muutama kevätsipuli, inkivääriä hyvä pätkä, pari valkosipulinkynttä. Yksi iso mieto punainen chili, suolaa, pippuria ja garam masalaa.

Kasvikset paisteltiin kodassa wokkipannulla rapsakoiksi. Lopuksi mukaan heitettiin vielä tuoretta persiljaa kun sitäkin nyt sattui olemaan. Silloin kun tuoreyrttejä on käytössä, täytyy tietysti aina varata pieni tupsu koristeluun.

Esteettinen puoli ainakin oli (kerrankin!) hallussa. Bonuksena makukin oli ihan hyvä eikä muistuttanut liikaa kalakeittoa. Setti toimisi kyllä varmasti myös keittopohjana, sitä voisi jalostaa vaikka kookosmaidolla ja kuhalla. Persiljan tilalle sopisi korianteri, mutta sitä ei nyt ollut tyrkyllä.

Itse en ole mikään sellerin ystävä, mutta mukavasti sekin tuonne upposi sekaan.

savuahven_ja_porkkana2

 

Lisää kalajuttuja...

  • Grillatut ahvenfileet foliossaGrillatut ahvenfileet foliossa
  • Täydelliset ahvenhampurilaisetTäydelliset ahvenhampurilaiset
  • Tulinen kookoskalakeittoTulinen kookoskalakeitto
  • Ahvennyytit grillissäAhvennyytit grillissä
  • Kesän maku: savukalaKesän maku: savukala
  • Savukalaa sateenkaaren päässäSavukalaa sateenkaaren päässä

Tagit

  • ahven
  • mökillä

Artikkelien selaus

Uunihaukea mökillä
Särkiherkku

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.