• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Uuniruoat  /  15.10.2015

Korianterilohta ja keltaista riisiä

Kirjoitti: Maarit

Tässäpä kelpo aterian aihio, jonka eräs nimeltä mainitsematon kokkikolmonen onnistui uunissa kuivattamaan.

Korianteri on lemppariyrtti ja tekee ruuasta mukavan raikkaan – jopa lohesta, jonka rasvaisuus välillä meinaa tökkiä.

Suolattu lohifile meni uuniin lime-korianteri-inkivääri-chili-kastikkeen kanssa. Niinhän siinä tietysti kävi, että mausteet jäivät kalan päälle ja mehut valuivat laidoille (yllätys?). Jätin kalan vahtimatta uuniin ihan tarpeettoman pitkäksi ajaksi ja hyvinhän se siellä paahtui tosiaan… Parempi vaihtoehto olisi varmasti ollut marinoida kalaa ja paistaa siitä sitten pannulla meheviä medaljonkeja. Jälkiviisaana on helppo todeta, että korianterin pirteys vähän kärsii, jos sen paahtaa kerpuksi uunissa. 🙂

Jugurttikastike pelasti kuitenkin annoksen ja toi mukaan vähän alkuperäistä ideaa aasian suunnalle viittilöivästä makumaailmasta. Riisi on värjätty kurkumalla ihan huvin vuoksi, makuahan se ei juuri lautaselle tuo, iloista väriä kylläkin.

Jugurtti-korianterikastikkeen ainekset kaikessa yksinkertaisuudessaan:

  • maustamatonta jugurttia
  • reilusti korianteria
  • limeä
  • suolaa
  • sokeria

Sokeri on näissä maitotuotepohjaisissa maustekastikkeissa melkeinpä oleellisempi juttu kuin suola, koska suolaa (toivottavasti) on kalassa jo valmiiksi. Jugurtin voi vaihtaa kermaviiliin ja limen sitruunaan. Sitten vaan reilusti yrttejä sekaan, kesällä tilliä ja/tai ruohosipulia ja talvella sitten kaupan hyllystä mitä mieli tekee – vaikka sitten korianteria.

korianterilohi

korianterilohi2

Lisää kalajuttuja...

  • Lohturuokaa lohestaLohturuokaa lohesta
  • Helpot herkut savulohestaHelpot herkut savulohesta
  • Graavilohi x3Graavilohi x3
  • Mikä-mikä-möykkyMikä-mikä-möykky
  • Lohta ja salaattiaLohta ja salaattia
  • Kreikkalainen uunikalaKreikkalainen uunikala

Tagit

  • lohi

Artikkelien selaus

Kalaa ja valkosipuliöljyä
Kalaseljanka

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.