• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Uuniruoat  /  22.11.2015

Lohturuokaa lohesta

Kirjoitti: Maarit

”Ihana arki!”, julistaa joka ikinen itseään kunnioittava naistenlehti elo-syyskuussa. Syksyn edetessä se arki kyllä tuntuu aika monessa kohtaa vähemmän ihanalta, ja näin marraskuun pimeydessä meinaa arki-iltoina suorastaan hymy hyytyä. Tässäkö se päivä taas oli? Kello 18 väsyttää niin, että olisi ihan valmis pötkähtämään yöunille, ja ikkunan takana pimeys on niin paksua, että siitä voisi veistellä siivuja leivän päälle.

Kaikki kunnia niille, jotka ehtivät näiden alati lyhenevien päivien puitteissa hoitaa töiden ja muiden arkivelvoitteiden lisäksi hoitaa ja ruokkia vielä lapsetkin. En voi kuin ihailla sitä tarmoa, jolla isit ja äidit saavat perheensä hilattua täysissä sielun ja ruumiin voimissa halki näiden harmaiden syyskuukausien.

Minulla on itselläni vain häilyvä aavistus siitä, mitä kaikkea lapsiperheen arki-iltoihin täytyy saada mahtumaan, mutta yhden varman asian tiedän: ruuanlaitto. Se osuus on minullekin tuttu, sillä meillä laitetaan kahden aikuisen taloudessa todennäköisesti suunnilleen saman verran ruokaa kuin kuusihenkisessä lapsiperheessä.

Talvisin ei hotsita käyttää paljoa aikaa ruuanlaittoon, kun aikaa on muutenkin niin vähän. Silti tekee mieli jatkuvasti syödä tuhtia ja lämmintä ruokaa. Tälle on ilmeisesti joku ystävällinen tutkija laatinut tieteellisen selityksenkin, lohduttamaan niitä, jotka syksyllä huolissaan vilkuilevat leviävää vyötärönseutuaan. Syksyllä syödään varastoon, karua talvea varten.. Vararasva lämmittää sitten kevättalven pilkkireissuilla mukavasti. (Jos sinne asti selvitään)

Tämä pitkähkö esipuhe valmistelee erään arki-illan tavanomaista ruokalajia, joka ei ole mitenkään erityinen, muuten kuin ehkä siksi, että se on syysruokaa parhaasta päästä: tuhdin täyteläistä ja helppoa valmistaa.

vihrea_savulohikiusaus1

Vihreä savulohikiusaus

  • savulohta
  • parsakaali
  • 2 pss pakastepinaattia
  • 200 g salaattijuustoa
  • perunaa ja sipulia (tai 750g perunasipulisekoitusta)
  • 2 prk ruokakermaa

1. Paista sipuli, pinaatti ja parsakaali pannulla. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
2. Laita ainekset vuokaan kerroksittain ja valuta kerma päälle.
3. Paista 200 asteessa vajaa tunti ja anna vetäytyä hetki paistamisen jälkeen.
4. Syö niin että napa paukkuu.

Lisää kalajuttuja...

  • Korianterilohta ja keltaista riisiäKorianterilohta ja keltaista riisiä
  • Graavilohi x3Graavilohi x3
  • Helpot herkut savulohestaHelpot herkut savulohesta
  • Mikä-mikä-möykkyMikä-mikä-möykky
  • Lohta ja salaattiaLohta ja salaattia
  • Leivinpaperissa kypsennetty kuhaLeivinpaperissa kypsennetty kuha

Tagit

  • lohi

Artikkelien selaus

Silakka – uhka vai mahdollisuus?
Ta(i)va(a)llinen madekeitto

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Grillatut ahvenfileet foliossa Grillatut ahvenfileet foliossa
  • Sähkösavustin toimii sittenkin! Sähkösavustin toimii sittenkin!

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.