Söin kesällä Montenegrossa yhden elämäni parhaista kala-aterioista. Istahdimme eteen sattuneeseen kulmaravintolaan, jonka ruokalistalla oli vain muutama ruokalaji. Pizzojen ja lihavaihtoehtojen lomasta listalta löytyi annos, jonka nimi oli ytimekkäästi “kalafile”. Se osoittautui pannulla pikaisesti paistetuksi vaaleaksi kalafileeksi, joka tarjoiltiin keitettyjen perunoiden ja käsittämättömän maukkaan valkosipuliöljyn kanssa. Kala oli aivan tuoretta, todennäköisesti merestä samana päivänä pyydettyä. Valkosipuliöljy oli sopivan mietoa ja täydensi mukavasti kalan makua. Kalalajista minulla ei ole aavistusta, mutta kotimaisiin kaloihin verrattuna mieleen tuli eniten kuha.
(Söin vastaavan annoksen samalla reissulla vielä toiseen kertaan, sillä kertaa “hienossa ravintolassa”. Enpä olisi voinut pahemmin pettyä. Edellisen elämyksen jälkeen odottelin suurenmoista herkkua, mutta sainkin eteeni vanhentuneen oloista ja makuista kalaa, jonka pintaan oli hiukan hipaistu tunkkaista valkosipuliöljyä – ei lainkaan riittävästi peittämään kalan kurjaa makua. Taisi olla ensimmäinen kerta kun ikinä jätän ravintola-annoksen syömättä.)
Suhtautumiseni valkosipuliin on ollut vuosikausia hiukan epäluuloinen, entisenä valkosipulin suurkuluttajana on ollut erikoista huomata, ettei valkosipuli vaan kertakaikkiaan ole maistunut edes kypsennettynä, saati sitten raakana. Nyt tilanne on alkanut taas muuttua ja valkosipuli maistuu, mikä on hyvä juttu siinä mielessä, että sitä on meillä nyt omasta takaa yllin kyllin.
Eiliseltä kalareissulta Helsingin edustalta oli tuomisina stadilainen kuha, laiha luikku, mutta riitti juuri ja juuri meille kahdelle iltapalaksi.
Tein kuhan kaveriksi mausteöljyn viimeisistä pakkaselta säästyneistä yrteistä ja öljystä, siihen tuli
Pääkokki pisti kalat “housufileiksi” ja paisteli ne korppujauhotettuina pannulla. Lisukkeena oli keitettyä perunaa, joka imee ihanasti mausteöljyn itseensä.
Makukokemus ei lähimainkaan vastannut tuota lomareissun ateriaelämystä, mutta kotoinen ruokakin oli silti aivan hyvää. Rosmariini valikoitui mausteöljyn ainoaksi yrtiksi, koska sen kaverit yrttimaalla olivat valitettavasti kuukahtaneet syksyn ensimmäisiin yöpakkasiin. Talvea kohti tässä jo kovaa vauhtia mennään, vaikka kesä vielä vähän maistuikin lautasella.