Jos täytyisi nimetä pahanmakuinen roskakala, mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Kenties keskirehevästä järvestä heinäkuun helteiden aikaan pyydetty verestämätön pasuri?
Saimme eräänä kuumana kesälomapäivänä kookkaahkon pasurin pyydykseen, enkä malttanut olla valmistamatta siitä ruokaa. En kuitenkaan halunnut tehdä roskakalaruokaa rankimmasta päästä, joten hoidin tietysti verestyksen ja kylmäketjun asianmukaisesti. Keväällä tekemämme pasuripihvit loivat uskoa siihen, että pasurista voi tehdä myös hyvää ruokaa.
Pasurin valmistin niin, että viilsin kylkeen useita poikittaisviiltoja, suolasin kalan ja annoin muhia marinadissa useamman tunnin. Tämän jälkeen asetin kalan halsteriin ja grillasin melko kuumassa hiilloksessa molemmin puolin puolisen tuntia aina välillä marinadikastiketta sivellellen. Ruoka oli valmis kun pasuri oli kauniin ruskettunut molemmilta puolilta.
Vaikka pasuri näytti herkulliselta, ei valkosipulisen kärähtäneen marinadin tuoksu ollut omiaan kiihottamaan ruokahalua. Ensimmäiset haukkapalat musersivat viimeisetkin ruokahalun rippeet – ruoka oli katalaa! Kala oli töykeän ylisuolattua, marinadi ei maistunut miltään, ja mikä pahinta, pasurin liha oli todella inhottavaa rakenteeltaan. Mitään erityistä mudan makua tai muutakaan pahaa aromia siinä ei tuntunut olevan, mutta sittenkään se ei ollut hyvää. Maku oli kaikkea muuta kuin raikas. Pasurin puolustukseksi sanottakoon, etteivät samalla tavalla valmistetut ahvenetkaan olleet mitään makuelämyksiä, vaan lähes yhtä puistattavia. Tämän vuoden kokonaisen kalan grillaamiset ja hiillostamiset ovat menneet enemmän tai vähemmän puihin. Ehkäpä sähläykset on nyt sählätty, ja ensi vuonna perehdyn huolellisemmin aiheeseen.
Tilannekatsaus vuoden 2016 kesän jälkeen: Huononmakuiset pasuriruoat vs. hyvänmakuiset pasuriruoat 2-1.
