• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Graavit ja muut epäkypsät, Kalaruokaa ja reseptejä  /  10.11.2015

Hunajainen rommigraavi

Kirjoitti: Lauri

Jos en Viinijärveä muikkujärvenä pidäkään, niin yhtä vähän se on mielestäni siikajärvi. Kuitenkin aina silloin tällöin, ehkä kerran vuodessa, sattuu tällainen harvinaisuus verkkoihin pujahtamaan. Lokakuussa saimme rantamatalasta kauden ensimmäisen ja viimeisen siian. Koska särki oli varattu pääateriaksi, sopi siika mainiosti graavattavaksi. Ettei graavista tulisi aivan tavanomaista, käytin pienen, noin 200 grammaisen siian maustamiseen suolan lisäksi myös 1/3 korkillista rommia ja teelusikallisen hunajaa.

Siika ehti lopulta maustua 1,5 vuorokautta ja maistelimme sitä vasta kotona. Koostumus oli äärimmäisen miellyttävä ja maku pehmeä. Emme ole suuria vaalean graavikalan ystäviä, mutta tämä kyllä maistui. Tosin on tunnustettava, että paikoitellen rommia taisi lorahtaa vähän liikaa. Varovaisesti sen kanssa!

rommigraavattu_siika2

rommigraavattu_siika1

Lisää kalajuttuja...

  • Herkullinen siikacevicheHerkullinen siikaceviche
  • Voissa paistetut pannusiiatVoissa paistetut pannusiiat
  • Grillattu siikaGrillattu siika
  • Maailman helpoin kookoskalaMaailman helpoin kookoskala
  • Graavilohi x3Graavilohi x3
  • Kolmen (kahden) sortin joulusilakkaaKolmen (kahden) sortin joulusilakkaa

Tagit

  • siika

Artikkelien selaus

Kreikkalainen uunikala
Silakka – uhka vai mahdollisuus?

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.