• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Pannulla paistellut  /  14.10.2015

Kalaa ja valkosipuliöljyä

Kirjoitti: Maarit

Söin kesällä Montenegrossa yhden elämäni parhaista kala-aterioista. Istahdimme eteen sattuneeseen kulmaravintolaan, jonka ruokalistalla oli vain muutama ruokalaji. Pizzojen ja lihavaihtoehtojen lomasta listalta löytyi annos, jonka nimi oli ytimekkäästi “kalafile”. Se osoittautui pannulla pikaisesti paistetuksi vaaleaksi kalafileeksi, joka tarjoiltiin keitettyjen perunoiden ja käsittämättömän maukkaan valkosipuliöljyn kanssa. Kala oli aivan tuoretta, todennäköisesti merestä samana päivänä pyydettyä. Valkosipuliöljy oli sopivan mietoa ja täydensi mukavasti kalan makua. Kalalajista minulla ei ole aavistusta, mutta kotimaisiin kaloihin verrattuna mieleen tuli eniten kuha.

(Söin vastaavan annoksen samalla reissulla vielä toiseen kertaan, sillä kertaa “hienossa ravintolassa”. Enpä olisi voinut pahemmin pettyä. Edellisen elämyksen jälkeen odottelin suurenmoista herkkua, mutta sainkin eteeni vanhentuneen oloista ja makuista kalaa, jonka pintaan oli hiukan hipaistu tunkkaista valkosipuliöljyä – ei lainkaan riittävästi peittämään kalan kurjaa makua. Taisi olla ensimmäinen kerta kun ikinä jätän ravintola-annoksen syömättä.)

Suhtautumiseni valkosipuliin on ollut vuosikausia hiukan epäluuloinen, entisenä valkosipulin suurkuluttajana on ollut erikoista huomata, ettei valkosipuli vaan kertakaikkiaan ole maistunut edes kypsennettynä, saati sitten raakana. Nyt tilanne on alkanut taas muuttua ja valkosipuli maistuu, mikä on hyvä juttu siinä mielessä, että sitä on meillä nyt omasta takaa yllin kyllin.

Eiliseltä kalareissulta Helsingin edustalta oli tuomisina stadilainen kuha, laiha luikku, mutta riitti juuri ja juuri meille kahdelle iltapalaksi.

Tein kuhan kaveriksi mausteöljyn viimeisistä pakkaselta säästyneistä yrteistä ja öljystä, siihen tuli

  • muutama oksa rosmariinia
  • ruohosipulia
  • suolaa
  • pippuria
  • sitruunaa
  • reilusti öljyä
  • muutama kynsi valkosipulia
  • Pääkokki pisti kalat “housufileiksi” ja paisteli ne korppujauhotettuina pannulla. Lisukkeena oli keitettyä perunaa, joka imee ihanasti mausteöljyn itseensä.

    Makukokemus ei lähimainkaan vastannut tuota lomareissun ateriaelämystä, mutta kotoinen ruokakin oli silti aivan hyvää. Rosmariini valikoitui mausteöljyn ainoaksi yrtiksi, koska sen kaverit yrttimaalla olivat valitettavasti kuukahtaneet syksyn ensimmäisiin yöpakkasiin. Talvea kohti tässä jo kovaa vauhtia mennään, vaikka kesä vielä vähän maistuikin lautasella.

    kalaa_ja_valkosipulioljya

    kalaa_ja_valkosipulioljya2

    Lisää kalajuttuja...

    • Valkosipulia ja kuusenkerkkääValkosipulia ja kuusenkerkkää
    • KalaseljankaKalaseljanka
    • Ahvenfileet á la RennaiseAhvenfileet á la Rennaise
    • Sadonkorjuun kalaSadonkorjuun kala
    • Valkosipulikuha ja kukkakaalicouscousValkosipulikuha ja kukkakaalicouscous
    • Kuhaa valkoviinikastikkeessaKuhaa valkoviinikastikkeessa

    Tagit

    • kuha
    • valkosipuli

    Artikkelien selaus

    Tulinen kookoskalakeitto
    Korianterilohta ja keltaista riisiä

    Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Tervetuloa Kalablogiin

    Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

    Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
    posti ät kalablogi.fi

    Kategoriat

    • Kalankäsittelyohjeita (4)
    • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
      • Graavit ja muut epäkypsät (8)
      • Kauhukeittiö (4)
      • Keitot (5)
      • Mökkiruokaa (23)
      • Muuta murkinaa (13)
      • Pannulla paistellut (17)
      • Pullat ja pihvit (6)
      • Salaatit (2)
      • Uuniruoat (21)
      • Valmisruokaa (1)
    • Sekalaisia kalajuttuja (13)
      • Kaloja ja kalastusta (9)
      • Muuta mutinaa (4)

    Avainsanat

    • ahven
    • ajankohtaista
    • ankerias
    • epäkala
    • grilli
    • hauki
    • joulu
    • juhannus
    • kalablogin erikoiset
    • kampela
    • kesäherkkuja kalasta
    • kuha
    • kuore
    • kylmät kastikkeet
    • lahna
    • lohi
    • made
    • muikku
    • mustatäplätokko
    • mäti
    • mökillä
    • omavaraisuus
    • pasuri
    • roskakala
    • salaatti
    • salakka
    • savukala
    • savulohi
    • sienet
    • siika
    • silakka
    • silli
    • suutari
    • särki
    • säyne
    • talvikalastus
    • toutain
    • turska
    • valkosipuli
    • vartaat
    • vieraslaji

    Linkit

    WWF Kalaopas

    Tämän viikon luetuimmat

    • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
    • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
    • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
    • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

    Viimeisimmät kommentit

    • jukka helsingistä: Haukivartaat II
    • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
    • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
    • Leppis: Homburgin hauki
    • Antti: Homburgin hauki

    Valikko

    • Etusivu
    • Ruoka
    • Muut jutut
    • Lempireseptit
    • Blogista

    Avainsanat

    • ahven
    • ajankohtaista
    • ankerias
    • epäkala
    • grilli
    • hauki
    • joulu
    • juhannus
    • kalablogin erikoiset
    • kampela
    • kesäherkkuja kalasta
    • kuha
    • kuore
    • kylmät kastikkeet
    • lahna
    • lohi
    • made
    • muikku
    • mustatäplätokko
    • mäti
    • mökillä
    • omavaraisuus
    • pasuri
    • roskakala
    • salaatti
    • salakka
    • savukala
    • savulohi
    • sienet
    • siika
    • silakka
    • silli
    • suutari
    • särki
    • säyne
    • talvikalastus
    • toutain
    • turska
    • valkosipuli
    • vartaat
    • vieraslaji

    Arkistot

    Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
    Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.