• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Pannulla paistellut  /  23.10.2015

Voissa paistetut muikut

Kirjoitti: Lauri

Ruisjauhoissa pyöritellyt ja voissa paistetut tuoreet muikut kuuluvat ehdottomiin lempiruokiini. Avotulella paistaminen tietysti kruunaa vielä aterian. Harmikseni mökkijärvemme ei lukeudu kovinkaan kaksiseksi muikkuvedeksi, joten useimmiten meidän täytyy tyytyä ostomuikkuihin. Kuten tälläkin kertaa. Kaupungissa kun olimme, jouduimme tyytymään myös sähkölieteen.

Huuhtelin peratut muikut kylmällä vedellä, sekoitin niihin runsaasti suolaa ja jätin siivilään valumaan toviksi. Kierittelin tämän jälkeen osan muikuista ruisjauhossa ja osan gluteenittomassa korppujauhossa ja paistoin rapeiksi ja ruskeiksi runsaassa voissa. Lisukkeeksi perinteisesti perunamuusia. Kastiketta muikut eivät välttämättä tarvitsisi, mutta päädyimme vastusteluistani huolimatta kokeilemaan puolukkasurvosta kalan kanssa. Ihmettelin ensin tätä toivetta, mutta muistaessani blogimme toisen kirjoittajan väittämän, että paistettu muikku maistuu mukamas maksalle, aloin käsittää mistä mielihalu kumpusi. Eikä se lopulta lainkaan huono idea ollutkaan vaan toi kirpeyttä tuhdille annokselle.

Muikut olivat myös varsin mainioita, ja reilu puolen kilon annos hupeni hetkessä. Kalat olivat myös tuoreudeltaan ensiluokkaisia eivätkä juuri eronneet vastapyydetyn mausta. Tein pientä makuvertailua ruisjauhomuikun ja gluteenittoman välillä enkä rehellisesti sanottuna erottanut makuja toisistaan. En sitten tiedä kertooko se enemmän makuaististani, jauhojen olemattomista makueroista vai voin kaiken peittävästä mausta.

paistetut_muikut2

paistetut_muikut

Lisää kalajuttuja...

  • Sähkönmakuiset muikutSähkönmakuiset muikut
  • MuikkulasagneMuikkulasagne
  • Korianterilohta ja keltaista riisiäKorianterilohta ja keltaista riisiä
  • Valkosipulia ja kuusenkerkkääValkosipulia ja kuusenkerkkää
  • Parhaat pannuahvenetParhaat pannuahvenet
  • Kreikkalainen uunikalaKreikkalainen uunikala

Tagit

  • muikku

Artikkelien selaus

Kalaseljanka
Paistettu syyshauki ja tartarkastike

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Sähkösavustin toimii sittenkin! Sähkösavustin toimii sittenkin!
  • Homburgin hauki Homburgin hauki

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.