• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Uuniruoat  /  9.7.2015

Sinappinen silakkavuoka

Kirjoitti: Maarit

Siitä onkin aikaa kun viimeksi törmäsin keittiössäni silakkaan. Eilen oli sitten jääkaappiin ilmestynyt kilo silakkafilettä ja katsoin parhaaksi ottaa vinkistä vaarin.

Päädyin tekemään oikein arkisen ja tavanomaisen ruuan arkisesta ja tavanomaisesta raaka-aineesta: kermaisen vuoan, jossa on mausteena tillin ja sipulin lisäksi hiukan sinappia.

Aluksi ladoin fileet nahkapuolet alaspäin uunipellille ja ripottelin päälle suolaa ja valkopippuria. Sen jälkeen käänsin fileet rullalle ja ahdoin uunivuokaan. Päälle silppusin muutaman kevätsipulin ja komeuden päälle kippasin kerma-mausteseoksen.

silakka2

Kermasoosi sisälsi 2 prk ruokakermaa, ison turauksen sinappia, nipun tilliä, lorauksen omenaviinietikkaa, puolikkaan sitruunan, valkosipulinkynnen sekä mustapippuria ja suolaa.

Silakka lienee särjen ohella niitä kaloja, jotka vahvan ominaismakunsa takia herättävät monissa inhon väristyksiä. Niitä ei missään tapauksessa voi syödä huomaamattaan eikä niistä voi valmistaa mitään “geneeristä kalaruokaa”, jossa käytetyn kalan lajia on mahdotonta päätellä. (vrt. laitoskeittiöiden kalavuoat yms.)

Itse olen koittanut opetella syömään särkeä ja silakkaa ja siinä osin onnistunutkin. Olen huomannut, että kuten kalahommissa muutenkin, kaikista oleellisinta on kalan tuoreus. Toiseksi oleellisin juttu onkin sitten käytettävän voin määrä…

silakka1

 

Lisää kalajuttuja...

  • Tomaattinen silakkavuokaTomaattinen silakkavuoka
  • Syökää silakkaa!Syökää silakkaa!
  • Silakka – uhka vai mahdollisuus?Silakka – uhka vai mahdollisuus?
  • Savukalatahna silakoistaSavukalatahna silakoista
  • Voissa paistetut silakatVoissa paistetut silakat
  • Grillatut silakatGrillatut silakat

Tagit

  • silakka

Artikkelien selaus

Haukipullat
Valkosipulia ja kuusenkerkkää

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.