• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Mökkiruokaa  /  26.10.2015

Paistettu syyshauki ja tartarkastike

Kirjoitti: Maarit

Hauki saa ruokakalana toisinaan solvausta osakseen puisevan olemuksensa ja tympeän makunsa takia. Hauen maku kuitenkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Kudun näivettämät kevät-/kesähauet sopivat parhaiten uuniruokiin, joissa kala kätketään runsaan kerma- ja maustekerroksen alle. Kesän ja syksyn pikkukaloilla herkuteltuaan hauki on loppusyksystä parhaimmillaan. Tähän aikaan vuodesta saadun hauen makua ei tarvitse ruuassa koittaa kätkeä, päin vastoin.

Reilun kilon hauki laitettiin ruodottomiksi filepaloiksi ja paisteltiin pannulla korppujauhoilla leivitettynä. Tällä tavalla valmistamme useimmiten kuhaa ja ahventa, mutta tämä hauki ei kyllä maussa hävinnyt niille lainkaan. Peratessa tämän hyvinsyöneen hauen vatsasta löytyi iso kasa muikkuja, liekö siinä erityisen hyvän maun salaisuus.

 

Kaveriksi hauelle hiukan kevyempi tartarkastike: 

– 1 purkki (200g) turkkilaista jogurttia 

– 1 mauste-/suolakurkku pieneksi hienonnettuna

– puolikas sitruuna/lime 

– mustapippuria, sokeria (suolaa tarvittaessa)

– tilliä 

(kastikkeen kannattaa antaa maustua muutama tunti)

 

paistettu_hauki_tartar

 

Aterialta yli jääneet fileet maistuivat mainiosti vielä seuraavanakin päivänä kalahampurilaisten täytteenä.

 

Lisää kalajuttuja...

  • SavukuharullatSavukuharullat
  • Kaupunkilaisen savulahnaKaupunkilaisen savulahna
  • Haukivartaat IIHaukivartaat II
  • Savustetut haukiruusukkeetSavustetut haukiruusukkeet
  • Haukivartaat grillissäHaukivartaat grillissä
  • Hedelmäistä haukea (älä kokeile kotona)Hedelmäistä haukea (älä kokeile kotona)

Tagit

  • hauki
  • kylmät kastikkeet

Artikkelien selaus

Voissa paistetut muikut
Marinoidut särjet halsterissa

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Sähkösavustin toimii sittenkin! Sähkösavustin toimii sittenkin!
  • Homburgin hauki Homburgin hauki

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.