• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Pannulla paistellut  /  5.10.2017

Mustatäplätokkoa pannulla paistettuna

Kirjoitti: Lauri

Kalablogin koekeittiössä on viime aikoina päästy pariinkin otteeseen testailemaan mustatäplätokkojen ruokaominaisuuksia. Aikaisemmassa artikkelissa totesimme mustatäplätokon soveltuvan erinomaisesti savukalaksi. Tämänkertaisen koeverkkosaaliin päätimme hyödyntää paistettuina fileinä.

Valitsimme runsaan saaliin joukosta fileoitaviksi ainoastaan kookkaimmat, yli 80-grammaiset yksilöt. Suurin tokkomme painoi peräti 155 grammaa, mutta jäi edelleen lähes sadan gramman päähän nykyisestä Suomen ennätyksestä. Hirmuisia otuksia! Kala taipui fileiksi yhtä mukavasti kuin moni muukin ahvenkalojen lahkoon kuuluva eväkäs, eivätkä särkikaloilla tai hauilla esiintyvät y-ruodot häirinneet suutuntumaa.

Illallinen syntyi pitkälle venähtäneen työpäivän jälkeen riisuttuna pikaruokaversiona, jonka ainesosat saattavat yksinkertaisuudessaan lyödä jopa Kalablogin aiemmat kalareseptit:

 

Fileinä paistettu mustatäplätokko

 

  • mustatäplätokkofileitä
  • maustettua korppujauhoa
  • voita tai öljyä paistamiseen
  • sitruunaa paistetun kalan pinnalle

 

Taloudestamme oli voi päässyt loppumaan, joten päädyimme paistamaan kalat oliiviöljyssä. Tämä oli ainakin toisen ruokailijan mielestä onnistunut ratkaisu. Kalat paistoimme molemmin puolin kullanrapeiksi ja tarjosimme perunamuusin kera. Kala oli yllättävän miedon makuista, mutta mausteet ja oliiviöljy tekivät niistä todella herkullisia. Kaikki 18 filettä katosivat nopeasti kahteen ahneeseen suuhun, jotka olisivat mielineet niitä vielä lisää.


Annoin työkaverillekin pari filettä maistiaisiksi. Hän oli paistanut ne ilman leivitystä ja hieman harmitellut vaatimatonta makua. Vaikuttaa, että mustatäplätokko tarvitsee perusahveniin ja -kuhiin verrattuna enemmän maustamista miedon makunsa takia. Minkäänlaista tympeää makua kaloissa ei ollut.

Kokeiluihimme nojaten suosittelemme lämpimästi mustatäplätokon ruuaksi valmistamista, jos joku teistä lukijoista sattuu sellaisen pyydystämään. Jokainen syöty mustatäplätokko on yksi vieraskala vähemmän. Mustatäplätokkoa hyödyntäviin ruokakokeiluihin voi lähteä rauhallisin mielin: kyse ei ole mistään extreme-ruoasta, sillä joissain maissa mustatäplätokko mainitaan jopa kauppakalana (Suomen kalat 2015).

Lisää kalajuttuja...

  • Vieraslaji lautasella: savustettu mustatäplätokkoVieraslaji lautasella: savustettu mustatäplätokko
  • Marinoidut särjet halsterissaMarinoidut särjet halsterissa
  • Neljän maun lahnapullatNeljän maun lahnapullat
  • Täydelliset ahvenhampurilaisetTäydelliset ahvenhampurilaiset
  • Grillatut silakatGrillatut silakat
  • Suikaleina paistettu lahnaSuikaleina paistettu lahna

Tagit

  • mustatäplätokko
  • roskakala
  • vieraslaji

Artikkelien selaus

Vieraslaji lautasella: savustettu mustatäplätokko
Savukalamakupala

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Grillatut ahvenfileet foliossa Grillatut ahvenfileet foliossa
  • Sähkösavustin toimii sittenkin! Sähkösavustin toimii sittenkin!

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.