• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Uuniruoat  /  2.11.2015

Kreikkalainen uunikala

Kirjoitti: Lauri

Tämä Kotikokilta lainattu resepti on helppoutensa ja maittavuutensa takia erittäin suosittu ruokapöydässämme. Joskus vuosia sitten sattumalta kokeilin tätä ja olen sen jälkeen valmistanut sitä useita kertoja eri variaatioin. Kuitenkin alkuperäinen resepti on konstailemattomuudessaan miellyttävin ja rehellisin.

Kreikkalainen uunikala:

  • ½ kg ahvenen, kuhan tai muun valkoisen kalan filettä
  • ½ dl oliiviöjyä
  • ½ dl valkoviiniä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 2 – 3 murskattua valkosipulin kynttä
  • runsaasti tuoretta basilikaa ja/tai persiljaa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
  • 3-4 viipaloitua tomaattia
  • pehmeää valkoista herkkuleipää murennettuna

Aseta kalafileet uunivuokaan ja kaada loraus oliiviöljyä päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita oliiviöljy, valkoviini, sitruunamehu, valkosipulimurska ja yrtit keskenään ja kaada seos kalojen päälle. Aseta vielä vuoan pinnalle viipaloituja tomaatteja ja lopuksi murennettua leipää. Anna muhia reilu puoli tuntia 175 asteisessa uunissa ja tarjoa esimerkiksi riisin kera.

Kuvan ateriassa käytimme kauraleipää, jonka käyttöä vehnäleivän sijasta en voi suositella kuin painavista syistä.

kreikkalainen_uunikala1
kreikkalainen_uunikala2

Lisää kalajuttuja...

  • Vielä parempi kreikkalainen uunikalaVielä parempi kreikkalainen uunikala
  • SavukuharullatSavukuharullat
  • KuhatortillatKuhatortillat
  • Kesän maku: savukalaKesän maku: savukala
  • Grillattu kuha (mikä voisi mennä pieleen?)Grillattu kuha (mikä voisi mennä pieleen?)
  • Tomaattinen haukivuoka (haukinen pizzavuoka)Tomaattinen haukivuoka (haukinen pizzavuoka)

Tagit

  • ahven
  • kuha

Artikkelien selaus

Marinoidut särjet halsterissa
Hunajainen rommigraavi

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.