• Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista
Kalaruokaa ja reseptejä, Pannulla paistellut  /  21.8.2017

Kohti omavaraistaloutta: ahventa kantarellikastikkeen kera

Kirjoitti: Maarit

Syksyn ei vaan loppukesän satoa on korjattu jo muutaman viikon ajan niin kasvimaalta kuin metsästäkin. Viime viikolla lautaselle päätyi tämä kauden raaka-aineita ja pakastimen antia yhdistelevä kalaruoka-annos, jonka omavaraisuusaste nousi kuin huomaamatta hykerryttävän korkeaksi. Kaupasta tähän ruokaan tarvittiin vain kerma, mausteet ja leivitysjauhot. Mahdollisimman omavarainen ruoantuotanto lienee yksi meidän talouden päätavoitteista, mutta suolan ja muiden mausteiden lisäksi ainakin maitotuotteet varmaankin joudutaan haalimaan ostotavarana vielä aika kauan: omien ammujien hankkimiseen taitaa mennä vielä tovi, vaikka muutamasta märkäturpaisesta lemmikkikyytöstä tai -lapinlehmästä kovasti jo haaveillaan.

Ilahduttava havainto omavaraistuvasta ruokataloudesta siivitti jopa minut, vanhan sientenkammoksujan, lapioimaan kantarellikastiketta oikein hyvällä ruokahalulla. Pieneksi pilkottuna kantarelli sopi suuhun mainiosti. Aiemmin olen hyväksynyt jo ruokavaliooni suppikset ja seuraavaksi kannattaisi kuulemma kokeilla korvasieniä. Niitä keräsimme tänä kesänä korillisen, mutta lahjoitimme kaikki eteenpäin – ehkä ei olisi pitänyt.

Kalat söimme housufileinä ja leivitettyinä. Ahvenet olisivat varmasti maistuneet myös ilman leivitystä, mutta loman turpeissa jälkimainingeissa meillä on viime aikoina syöty pääasiassa sellaisia vyönkiristelyruokia, että reilu leivitys tuntui erittäin houkuttelevalta vaihtohdolta. Mahalaukku olikin pienentynyt radikaalisti sitten kesäloman: ähky tuli jo muutamasta ahvenfileestä.

 

Kantarelllikastike

noin 7 dl hiukan kuivahtaneita kantarelleja

1 sipuli

reilusti suolaa

valkopippuria

1 dl kuohukermaa + 2 dl ruokakermaa

 

Seurana oli kasvimaalta tulleita rosamundia, joiden maku oli eri hyvä, mutta superjauhoinen rakenne olisi ollut fiksumpaa hyödyntää perunamuussina.

Lisäksi oli vielä salaattia kasvihuoneesta. Tämän kesän viherherkku on ollut viinisuolaheinä, joka piristää mukavasti salaattia kirpeällä maullaan.

 

Lisää kalajuttuja...

  • Ahvennyytit grillissäAhvennyytit grillissä
  • Parhaat pannuahvenetParhaat pannuahvenet
  • Tulinen kookoskalakeittoTulinen kookoskalakeitto
  • Savukalaa sateenkaaren päässäSavukalaa sateenkaaren päässä
  • TuplahaukihampurilaisetTuplahaukihampurilaiset
  • Valkosipulia ja kuusenkerkkääValkosipulia ja kuusenkerkkää

Tagit

  • ahven
  • omavaraisuus
  • sienet

Artikkelien selaus

Savukalaa sateenkaaren päässä
Vieraslaji lautasella: savustettu mustatäplätokko

Jätä kommentti, ehdotus, kysymys tai vastaus: Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tervetuloa Kalablogiin

Kirjoittajat harrastavat epätrendikästä catch&eat -kalastusta, yrittävät tehdä ruokaa liian pienessä keittiössä ja opettelevat vielä kameran käyttöä.

Olisi mukavaa, jos jättäisit kommentin vieraillessasi blogissa. Meihin saa yhteyden myös sähköpostitse:
posti ät kalablogi.fi

Kategoriat

  • Kalankäsittelyohjeita (4)
  • Kalaruokaa ja reseptejä (104)
    • Graavit ja muut epäkypsät (8)
    • Kauhukeittiö (4)
    • Keitot (5)
    • Mökkiruokaa (23)
    • Muuta murkinaa (13)
    • Pannulla paistellut (17)
    • Pullat ja pihvit (6)
    • Salaatit (2)
    • Uuniruoat (21)
    • Valmisruokaa (1)
  • Sekalaisia kalajuttuja (13)
    • Kaloja ja kalastusta (9)
    • Muuta mutinaa (4)

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Linkit

WWF Kalaopas

Tämän viikon luetuimmat

  • Voissa paistetut pannusiiat Voissa paistetut pannusiiat
  • Parhaat pannuahvenet Parhaat pannuahvenet
  • Voissa paistetut silakat Voissa paistetut silakat
  • Kokonaisena grillattu kuha Kokonaisena grillattu kuha

Viimeisimmät kommentit

  • jukka helsingistä: Haukivartaat II
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • J-P Uitto: Helpot herkut savulohesta
  • Leppis: Homburgin hauki
  • Antti: Homburgin hauki

Valikko

  • Etusivu
  • Ruoka
  • Muut jutut
  • Lempireseptit
  • Blogista

Avainsanat

  • ahven
  • ajankohtaista
  • ankerias
  • epäkala
  • grilli
  • hauki
  • joulu
  • juhannus
  • kalablogin erikoiset
  • kampela
  • kesäherkkuja kalasta
  • kuha
  • kuore
  • kylmät kastikkeet
  • lahna
  • lohi
  • made
  • muikku
  • mustatäplätokko
  • mäti
  • mökillä
  • omavaraisuus
  • pasuri
  • roskakala
  • salaatti
  • salakka
  • savukala
  • savulohi
  • sienet
  • siika
  • silakka
  • silli
  • suutari
  • särki
  • säyne
  • talvikalastus
  • toutain
  • turska
  • valkosipuli
  • vartaat
  • vieraslaji

Arkistot

Tämä sivu käyttää evästeitä. Lisätietoa evästeistä.
Kalablogi 2015-2023. Kuvien ja tekstien kopioiminen on kielletty.